Tehosta myyntiäsi ja markkinointiasi!

Telemarkkinointia digitaalisella twistillä.

Telemarkkinoinnin yhdistäminen digitaalisiin toimintoihin on Gainerin vahvuus.  Digitaalisilla toimenpiteillä hoidetaan liidien lämmitys, ylläpito tai kerääminen. Puhelimitse tapahtuvalla henkilökohtaisella kontaktilla nämä liidit konvertoidaan asiakkaiksi.

Hei!

B2C ja B2B myynti

Puhelin on entistä kiinteämpi osa jokapäiväistä elämäämme. Tärkeää on tavoittaa asiakas oikeaan aikaan ja oikealla, henkilökohtaisella, viestillä. Suunnittelemme telemarkkinointikampanjasi alusta loppuun ja edustamme brändiäsi ammattitaidolla.  Tämän takaa motivoitunut ja sitoutunut henkilökuntamme sekä jatkuva koulutuksemme. Näin varmistat halutunlaisen asiakaskokemuksen omassa kohderyhmässäsi.

Hei! (1)

Varainhankinta

Pitkään jatkunut yhteistyömme kansainvälisten ja suomalaisten toimijoiden kanssa, on edesauttanut meitä löytämään heille satojatuhansia uusia jäseniä, lahjoittajia ja tukijoita. Yhteistyömme myötä olemme välittäneet kumppaniemme tarinaa sekä vahvistaneet heidän brändiään ja imagoaan. Kanavina käytämme sekä puhelinta että digin tuomia mahdollisuuksia.

Hei! (1)
Hei! (3)

Tutkimuspalvelut

Puhelimitse tehtävä tutkimushaastattelu mahdollistaa 100% keskittymisen… Tutkimuksenne voimme toteuttaa puhelimen lisäksi verkossa tai ryhmähaastatteluina. Tutkimuskielinä käytämme suomea, ruotsia ja englantia. Yhdistämällä palveluumme tutkimuslaitosyhteistyökumppaneidemme palveluita pystymme tarjoamaan kokonaisvaltaisen tutkimuspaketin aina kysymysrungon suunnittelusta kattavaan tutkimusanalyysiin. Tällöin puhelinhaastatteluiden, tutkimusrekrytointien ja ryhmäkeskusteluvärväysten lisäksi palveluihimme kuuluu myös tutkimuksen suunnittelu, tutkimuksen kenttätyön toteuttaminen, tulosten analysointi ja tulosten raportointi.

Hei! (4)

Asiakkuusmarkkinointi

Vanhat ja uskolliset asiakkaat ostavat enemmän ja lisäksi heille on helpompi myydä lisää. Usein 20 % asiakkaista tuo 80 % yrityksen liikevaihdosta. Asiakkuusmarkkinointi tähtää vuoropuheluun asiakkaan kanssa, jonka kautta asiakasymmärrys kasvaa ja asiakassuhde syvenee. Parhaimmillaan se on asiakkaista huolehtimista ja heille viestimistä henkilökohtaisesti niin hyvin, että kokemuksista halutaan kertoa muillekin. Kanssamme pystyt varmistamaan riittävän aktiivisuustason ja varmistamaan, että asiakkaita riittää tulevaisuudessakin.

Hei! (4)
Hei! (5)

Ajanvarauspalvelut

Henkilöstösi on tehokkaimmillaan silloin, kun he ovat siellä missä pitääkin eli asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden luona. Buukkauspalvelumme varaa tapaamiset asiantuntijoillesi ja myyjillesi suoraan heidän kalentereihinsa. Näin organisaatiosi ajankäyttö on kustannustehokasta ja mielekästä.

Hei! (9)

Digitaaliset palvelut

Digitaalisilla palveluilla varmistamme telemarkkinoinnin tehokkuuden. Digimarkkinoinnilla mm. lämmitämme ja keräämme liidejä soittoa varten.

Hei! (11)

Mahdollista myyntisi kasvu digiTelellä!